Kirja-arvostelu: Pieniä sankaritekoja

Pieniä sankaritekoja on etelä-savolaisen Satu Piispa-Hakalan esikoisromaani. Tänä keväänä (2/2015) julkaistu teos koostuu 13 episodista, jotka käsittelevät tavallisten ihmisten elämää nivoutuen päähenkilö Anna Valon ympärille. 

Tarinan juoni keskittyy nuoreen Annaan, joka tahtoo pelastaa maailman ilmastonmuutokselta. Hänellä on rikkaat vanhemmat, joten hän on saanut elää varakkaan lapsuuden. Ajan myötä häntä on alkanut ärsyttää yhteiskunnan yltiökuluttaminen ja hän onkin alkanut kääntyä radikaalisti ilmiötä vastaan. Hänen kulutusvastaisuutensa näkyykin kaikessa hänen toiminnassaan, ja se osoittautuukin jopa hyvin sairaalloiseksi. Annan ekoteot hämmentävät ja jopa hieman pelottavatkin hänen ympärillään olevia ihmisiä.

Kirjassa on kolmetoista henkilöä, jotka kertovat omasta elämästään minäkertojana. Heidän kaikkien tarinat ovat hyvinkin erilaisia, mutta heidän elämänsä liittyy jollain lailla Annaan. Sivuhenkilöitä ovat muun muassa vanhemmat Marja-Leena ja Hannu Valo, kämppäkaveri Nashida sekä tutori Petteri. Kaikki kirjan henkilöt ovat todenmukaisilta tuntuvia ihmisiä, joiden elämää varjostaa tavalliset arkipäivän ongelmat parisuhdeongelmista ärsyttäviin naapureihin.

Tavatessani Piispa-Hakalan, hän kertoi idean teoksen kirjoittamiseen syntyneen noin 16 vuotta sitten. Hän selitti, kuinka oli itse ystävättärensä kanssa keittämässä teetä liedellä, ja kun vesi pulpahti kattilassa ensimmäisen kerran, ystävätär oli tokaissut: " Sinähän säästäjä olet". Siitä hetkestä lähtien kirjan päähenkilö Anna alkoi kulkemaan mukana kirjailijan elämässä, ja hän alkoikin tehdä laajaa tutkimustyötä kulutuksen ja ilmastonmuutoksen pohjalta. Kirjoitustyylistä saa selville, että myös kirjailija on pohtinut samoja asioita, kuin Anna ja hänellekin vihreät arvot ovat lähellä sydäntä.

Teos on mielestäni erittäin nerokas, kepeä, sopivan realistinen, mutta myös sopivasti yliampuva. Minäkertojien vaihtelulla saa aikaan mukaansatempaavuutta ja siksi kirjasta on vaikea päästää irti.
Kirja sopii luettavaksi niin nuorelle, kuin vanhemmallekin, ja sen ajankohtainen aihe varmasti puhuttelee monia. Omasta mielestäni kirja on loistava, jos se herättää kysymyksiä ja jää mietityttämään lukijaa. Näin tämä teos minulle ainakin teki, ja siksi jäänkin innolla odottamaan Sadun seuraavia teoksia.


Sanni Sirviö,
Mikkelin lukion opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti