Kirjallisuusessee: Parisuhde energiansäästötilassa

Parisuhde energiansäästötilassa



“Kakku on ajalta ennen kaikkea. Ennen Hannun pakoa. Ennen tympeää tunnetta ettei kelpaa kenellekään, että on lähestynyt kaikkea väärästä kulmasta. Sen kestää ettei kuulu mihinkään eikä kenellekään, muttei sitä että on turha. Minä luulin, että tiedän missä mennään. Tiesin missä ja miten mieheni maailmassa on.” Kirjassa Pieniä sankaritekoja esille tulevat ajatukset siitä, rakastaako minua kukaan, olenko täysin hyödytön rakkailleni, ovat jossain muodossa varmasti tuttuja monelle meistä. Ihminen kuitenkin haluaa suhteessa tuntea itsensä tärkeäksi ja pidetyksi.

Myös Minna Canthin realismia edustavassa novellissa Kauppa-Lopo (1889) parisuhde ja välittäminen tulevat esille. Tarina kertoo raihnaisesta, mutta epäitsekkäästä ja avuliaasta Loposta, jota ihmiset inhoavat likaisen ulkokuoren vuoksi. Hän on entinen kauppias ja on ollut useita kertoja vankilassa, mutta asettuu auttajan rooliin huolehtiessaan Kortmanin rouvan talon myymisestä. Novelli on kertova, jopa ilmoitusluontoinen kuvaus siitä, mitä Lopo tekee ja sanoo, mikä lisää vaikutelmaa tämän ihmissuhteiden tyhjyydestä. Kuopiossa asuva mies mainitaan vain muutaman kerran koko kertomuksen aikana, kun Lopo miettii, miten tällä mahtaa mennä. Miehestä puhutaan jotenkin irrallisesti, aivan kuin he eivät juuri edes tuntisi toisiaan. Vankilastakin päästessään Lopo ei lähde ensimmäiseksi katsomaan miestään vaan ryntää auttamaan Kortmanin rouvaa.

Satu Piispa-Hakalan teos Pieniä sankaritekoja (2015) on sekin kirjoitettu realistiseen tyyliin. Kirja kertoo Annasta, jolla mahdollisimman vähäinen kuluttaminen ja energian säästäminen on mennyt pakkomielteiseksi. Anna ei syö kuin vain välttämättömän, jotta ei syntyisi hukkaenergiaa. Hän vahtii herkeämättä, miten muut tuhoavat maapallon hiilidioksidipäästöillään. Kirjassa on 13 eri kertojaa ja kaksi heistä ovat Annan vanhemmat Marja-Leena ja Hannu Valo, joiden parisuhde on kylmä ja rakkaus hiipunut. Hannun joutuessa sairaalaan murrettuaan lonkkansa, hän tajuaa, että tarvitsee avioliitossaan hengähdystauon. Hän lähtee asumaan moneksi kuukaudeksi pieneen luonnonsuojeluhenkiseen yhteisöön, eikä ilmoita vaimolleen mitään, ei vastaa puheluihin. Marja-Leena etsii samaan aikaan suuntaa elämälleen perustaen Stop Shopping nimisen yrityksen, jonka tuotteet kehottavat ihmisiä kuluttamaan vähemmän. Naisesta syntyvä kuva on ristiriitainen, sillä hänestä puhutaan kylmänä, jopa koppavana, mutta samaan aikaan hän on pettynyt itseensä äitinä ja vaimona ja luulee olevansa hyödytön.

Kummassakin teoksessa kerronta on kaunistelematonta ja kuvaus parisuhteesta saa esiin sääliä ja ajatuksia, etten itse halua että minulle koskaan käy samoin. Molempien kirjojen hahmot herättävät alussa inhoa ja oudoksuntaa. Lopo on epäsiisti ja viittaa perheeseensä laimeasti, ilman suurta ikävää. Valon pariskunta kohtelee toisiaan välinpitämättömästi, eikä tee suhteen ongelmille mitään. Matkan varrella kertomuksissa herää sama ajatus: välittääkö puoliso ollenkaan? Sekä Lopossa että Pienissä sankariteoissa sympatia henkilöitä kohtaan kasvaa loppua kohden. Lopossa se ei kuitenkaan johdu lämmenneestä suhteesta mieheen vaan auttavaisuudesta Kortmanin rouvaa kohtaan. Valon pariskunta löytää lopulta uudelleen kipinän, kun saavat kerrottua toisilleen kuinka paljon he ovat ikävöineet. Heidän pohtiessaan, mitä ovat tehneet väärin Annan kasvatuksessa, mutta silti samaan aikaan ollessaan toistensa tukena, herää lukijassa valtava myötätunto. Marja-Leena ja Hannu tajuavat, ettei toinen halunnutkaan erota. Ongelma oli vain, ettei oltu puhuttu tarpeeksi. Lopossa tulevaisuus suhteen kannalta jää täysin auki, odottaako mies häntä edes enää.

Lopossa esiintynyt tilanne, jossa ihminen ei edes tiedä, miten hänen kumppanillaan menee, on nykyihmiselle kovin vieras. Se ei sovi kuvaan nykyajan ihanneparisuhteen kanssa, joka on sielunkumppanuutta ja puolison tulee olla sekä rakastaja että paras ystävä. Yhdessäolon syy on ehdoton halu olla toisen kanssa rakkauden takia, ei hyödyn. Usein kuitenkin käy kuten Pienissä sankariteoissa ja parisuhteen kipinä sammuu ajan myötä, mutta ei uskalleta päästää irti. Asialle ei tehdä mitään, muttei myöskään osata kuvitella elämää ilman toista ja jämähdetään paikoilleen. Kukaan ei tietenkään haluaisi joutua tähän tilanteeseen, vaan haluaisi elämänsä rakkauden löytyvän kuin lällyromanttisessa elokuvassa. Samalla on myös ymmärrettävä, ettei edes sen oikean kanssa kaikki suju aina täydellisesti vaan suhteen eteen on tehtävä töitä.

On selvää, ettei elämässä kaikki mene kuten elokuvissa. Tärkeintä on kuitenkin olla onnellinen loppujen lopuksi, vaikka matka olisi ollut haastava. Eikä sitä saavuta olematta rohkea. Kun suhteessa ei ole hyvä olla, ei ole järkeä jäädä kellumaan välitilaan tekemättä asialle mitään. Aina on mahdollisuus sytyttää uudelleen se kipinä, joka joskus sai kaksi ihmistä yhteeen, ja vaikkei se silti toimi, myös siitä selviää. Ei pidä hukata aikaa ihmisen kanssa, jota myös ilman voisi elää. Jos jokin on vialla, ei elämää pidä jäädä elämään säästöliekillä.



-Tuuli